Valikoimistamme löytyy yksilöllisiä jalokivikoruja sekä mallistoihimme kuuluvia koruja. Mikäli valmiista koruistamme ei löydy sopivaa, voi korun teettää tilaustyönä. Tilaustyöprosessi alkaa yleensä ajanvarauksella. Käytäntö on osa laadukasta asiakaspalveluamme, joka antaa meille aikaa tehdä tarvittavaa pohjatyötä ja huomioida mahdollisia eritystoiveita.

Ensimmäisellä tapaamisella saavat alkunsa korun yksilöllinen suunnittelutyö ja valmistusprosessi. Seuraavaksi asiakas saa rauhassa tutustua tekemiimme luonnoksiin sekä mahdollisesti käytettäviin jalokiviin. Korua voidaan myös sovittaa puolivalmiina ennen sen viimeistelyä. Korun valmistusaika ensimmäisestä suunnittelutapaamisesta valmiin korun luovuttamiseen asiakkaalle voi vaihdella parista viikosta kuukausiin.

Kultaseppä Kulmalan korut tehdään käsityönä omassa työpajassamme liiketilamme yhteydessä.