Kesän odotusta

Käsineet ja pipot voidaan jo pakata varastoon – on uusien sormusten ja korvakorujen aika. Kevät-korvakoruissa kimaltavat turmaliinit, tansaniitit ja timantit. Korvakoruihin valitut sävyt ja harkitut sommitelmat säväyttävät niin illalliskutsuilla kuin kevään ja kesän juhlissakin.

Lahjaidea

Uuden amulettimaisen riipuksen keskellä on sydämenmuotoinen Luumäen berylli, jota ympäröivät timantit. Riipus on suunniteltu päivittäin mukana kulkevaksi voimakoruksi, jonka taustalle voidaan kaivertaa nimi tai päiväys merkkipäivän mukaan. Koru on lahja, joka muistuttaa kauneudesta arjen keskellä. Äitienpäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 10.5. Vaikka kevään kalenteri täyttyy usein vihkisormussuunnitelmista, ehdimme vielä hyvin toteuttaa koruja alkukesän juhliin.

Perintökorut 

Näemme työssämme paljon perintökoruja, joita myös huollamme ja arvioimme. On hienoa huomata, kuinka suvun aarteet siirtyvät sukupolvilta toisille. Asiakkaillamme on monesti paljon tarinoita koruihin liittyen, joihin on helppo eläytyä koruja ihastellessa. Parasta työssämme onkin ajatus siitä, että Kultaseppä Kulmalan korua saatetaan ihailla samalla tavoin sadan vuoden kuluttua. Voitte tuoda meiltä hankkimianne koruja huoltoon aina tarpeen vaatiessa. Korut ovat parhaimmillaan, kun niitä säilyttää oikein ja pesee säännöllisesti.

Kullan hinnan hipoessa huippulukemia, toivomme, että hienoja vanhoja koruja ennemmin korjataan tai muokataan kuin viedään romukullaksi. Arvokorujen jalokivet onneksi usein irrotetaan ja hyödynnetään uusissa koruissa. Olemme suunnitelleet lukuisia koruja, joihin on istutettu tunnearvoa sisältäviä jalokiviä ja helmiä, jotka muuten makaisivat laatikonpohjalla. Laatikoista saattaa löytyä myös rikkinäisiä ja parittomia koruja, joille ei ole enää käyttöä. Ne kelpaavat meille maksuvälineenä pankkikortin lailla.

Candlelight diamonds

Jalokivikokoelma päivittyy säännöllisesti. Aiemmin valmistamamme sormukset ovat saaneet seurakseen kaksi sormusta, joissa toisessa on 1,50 ct Old European cut -timantti ja toisessa cushion-hiottu antiikkitimantti. Uudet korut antiikkitimanteilla ovat sovitettavissa Kapteeninkadun liikkeessä. Timantteja katsellessa on mukava odottaa toukokuista auringonvaloa ja lämpöä.